Energiapartiolla vaihtelevat työmaat ja koulutukset mahdollistavat jatkuvan kehittymisen työn ohessa

Energiapartiolla vaihtelevat työmaat ja koulutukset mahdollistavat jatkuvan kehittymisen työn ohessa

Aleksi oli kuullut Energiapartiosta aikaisemmin ja suunnitellessa muuttoa Jyväskylään hän törmäsi Lämpöpartion työnhakuilmoitukseen. Hän laittoi hakemuksen vireille ja soitti Mantilan Henrille.

 

– Asiat etenivät ja sain kutsun työhaastatteluun. Haastattelussa Henri kertoi lisää työstä ja Energiapartion toimintatavoista. Mieleen Henrin puheista jäi se, että perustajillakin on asentajatausta. Ja näin asentajan näkökulmasta, se näkyy positiivisella tavalla Energiapartion tavassa toimia.

 

Aloitin asentajana vuoden 2015 alussa, jota ennen tein putkihommia uudiskohteisiin. Nyt työhöni kuuluu omakotitalojen energiaratkaisujen asennukset, joita asennamme yhdessä asennusparin kanssa.

 

Energiapartion asentajat tekevät töitä työpareina ja työparina toimii aina sähkö- ja putkiasentaja. Se mahdollistaa energiaratkaisujen ammattimaisen asennuksen yhden työparin voimin.

 

Kummankin ammattitaitoa tarvitaan kaikissa kohteissa ja on hyvä, että voimme asentaa kaikki asennukset alusta loppuun.

 

Jokaisella työmaalla tilanne on erilainen ja omat eritysvaatimuksensa, joten ammattimainen ote ja hyvät ongelmanratkaisutaidot auttavat pärjäämään tässä työssä. Asennukset kestävät kohteesta riippuen päivästä neljään päivään, mutta suurin osa valmistuu päivässä.

 

– Tavallisesti lähdetään aamulla työmaalle ja jos on tarvetta, niin käydään matkalla tukussa. Kohteissa asennamme asiakkaalle aurinkosähköjärjestelmiä, ilmavesilämpöpumppuja ja muita energiaratkaisuja. Kun tekee töitä kahdestaan, toisen työtapoihin tottuu nopeasti. Olemme tottuneet tekemään työt aina huolella mutta joutuisasti.

 

Aleksi toteaa, että asentajan työssä kehittyy jatkuvasti ihan jo työmaiden vaihtelevuuden ansioista ja tarvittaessa saamme koulutusta esimerkiksi uusiin tuotteisiin liittyen. Esimerkiksi nyt kaikille asentajille on järjestetty kylmäainekoulutus.