Kokemuksia

Energiapartio asiakkaiden kertomana

Suosittelen Energiapartiota kovasti myös muille. He osaavat laskea, mitä lämmitysjärjestelmä tuo ja avata hyvin sen, mitä järjestelmä tekee ja miten työ käytännössä toteutetaan. He osaavat viedä asian hyvin luotettavasti eteenpäin, Sulkakoski sanoo.

Lue lisää

Tässä työssä on parasta, kun saa touhuta porukalla, mutta jokainen on kuitenkin vastuussa oman työnsä tuloksesta. Yritetään kaikki pitää huoli siitä, että säilyy hyvä tekemisen meininki.

Lue lisää

Eerik oli muuttamassa Jyväskylään, mikä edellytti työpaikan vaihtoa. Hän sai kaveriltaan vihiä, että Lämpöpartiolla voisi olla tarvetta uudelle myyjälle. Aikaisemmin rakennusalalla työskenneelle myyjän työ oli uusi juttu, mutta uuden ammatin opetteleminen muuton ohessa tuntui hyvältä vaihtoehdolta.

 

-Kaverini vinkkasi Lämpöpartiosta, ja soitinkin pian Lassi Lahdelle ja tiedustelin paikasta. Tuon puhelun, haastattelun ja muutaman viikon jälkeen aloitin uudessa työssä. Vaihdoin alaa tullessani Lämpöpartiolle ja nyt olen ollut myyjänä elokuusta 2015. Sähköasentajan koulutus ja kokemus rakennusalalta ovat antaneet hyvää näkemystä energia-asiantuntijan rooliin.

 

Uutena myyjänä Eerik sai kattavan perehdytyksen ja ympärillä oleva tiimi kannusti onnistumaan. Työntekijöiden kannustamiseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen panostetaan Lämpöpartiolla ja heille järjestetään erilaisia koulutuksia. Eerikin mukaan yhdessä tekeminen on kuitenkin se juttu.

 

– Tässä työssä on parasta, kun saa touhuta porukalla, mutta jokainen on kuitenkin vastuussa oman työnsä tuloksesta. Yritetään kaikki pitää huoli siitä, että säilyy hyvä tekemisen meininki.

 

Lämpöpartiolla myyjän työhön kuuluu asiakastapaamisia, energiaratkaisujen suunnielua, potentiaalisten asiakkaiden hankintaa ja muita oheistöitä.

 

Päivän aikana jutustelen mukavia asiakkaiden kanssa, jonka ohessa suunnitellaan asiakkaan kanssa energiaratkaisu asiakkaan kotiin. Ympärillä oleva tiimi ja muut tukitoimet mahdollistavat, että saan keskittyä täysillä omaan hommaani.

 

Ensimmäisen vuoden jälkeen Eerikille tuli ajankohtaiseksi muutto Espooseen ja hän sai mahdollisuuden siirtyä Länsi-Uudenmaan tiimiin.

 

– Homma jatkui samanlaisena uudessa porukassa, uusien tyyppien kanssa. Jyväskylän porukan kanssa nähdään edelleen esimerkiksi tiimien yhteisillä myyntipäivillä. Ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Aleksi toteaa, että asentajan työssä kehittyy jatkuvasti ihan jo työmaiden vaihtelevuuden ansioista ja tarvittaessa saamme koulutusta esimerkiksi uusiin tuotteisiin liittyen. Esimerkiksi nyt kaikille asentajille on järjestetty kylmäainekoulutus.

Lue lisää

Aleksi oli kuullut Energiapartiosta aikaisemmin ja suunnitellessa muuttoa Jyväskylään hän törmäsi Lämpöpartion työnhakuilmoitukseen. Hän laittoi hakemuksen vireille ja soitti Mantilan Henrille.

 

– Asiat etenivät ja sain kutsun työhaastatteluun. Haastattelussa Henri kertoi lisää työstä ja Energiapartion toimintatavoista. Mieleen Henrin puheista jäi se, että perustajillakin on asentajatausta. Ja näin asentajan näkökulmasta, se näkyy positiivisella tavalla Energiapartion tavassa toimia.

 

Aloitin asentajana vuoden 2015 alussa, jota ennen tein putkihommia uudiskohteisiin. Nyt työhöni kuuluu omakotitalojen energiaratkaisujen asennukset, joita asennamme yhdessä asennusparin kanssa.

 

Energiapartion asentajat tekevät töitä työpareina ja työparina toimii aina sähkö- ja putkiasentaja. Se mahdollistaa energiaratkaisujen ammattimaisen asennuksen yhden työparin voimin.

 

Kummankin ammattitaitoa tarvitaan kaikissa kohteissa ja on hyvä, että voimme asentaa kaikki asennukset alusta loppuun.

 

Jokaisella työmaalla tilanne on erilainen ja omat eritysvaatimuksensa, joten ammattimainen ote ja hyvät ongelmanratkaisutaidot auttavat pärjäämään tässä työssä. Asennukset kestävät kohteesta riippuen päivästä neljään päivään, mutta suurin osa valmistuu päivässä.

 

– Tavallisesti lähdetään aamulla työmaalle ja jos on tarvetta, niin käydään matkalla tukussa. Kohteissa asennamme asiakkaalle aurinkosähköjärjestelmiä, ilmavesilämpöpumppuja ja muita energiaratkaisuja. Kun tekee töitä kahdestaan, toisen työtapoihin tottuu nopeasti. Olemme tottuneet tekemään työt aina huolella mutta joutuisasti.

 

Aleksi toteaa, että asentajan työssä kehittyy jatkuvasti ihan jo työmaiden vaihtelevuuden ansioista ja tarvittaessa saamme koulutusta esimerkiksi uusiin tuotteisiin liittyen. Esimerkiksi nyt kaikille asentajille on järjestetty kylmäainekoulutus.

Osaamme parhaiten taloyhtiöt, kiinteistöt ja toimitilat

Lue lisää, miten kiinteistösi energiataloutta voidaan parantaa:

Kiinteistöissä on valtavasti vapaata energiantuotantokapasiteettia sekä hukkaenergiaa. Ympäristössämme on saatavilla valtavan paljon ilmaista energiaa, esimerkiksi auringon säteilystä kerättynä sekä ilmaan ja maahan varastoituneena. Näitä energianlähteitä valjastamalla sinulla on mahdollisuus saavuttaa parempi taloudellinen kannattavuus, paremmat käyttöolosuhteet sekä voimakkaampi kiinteistön arvonkehitys.